Tiedättekö sen tunteen, kun istut iltaisin yksin kotona ja eksyt ajatuksiisi. Ryhdyt miettimään, kuinka mukava olisi käpertyä jonkun kainaloon ja olla vain. Polttaa kynttilöitä ja juoda lämmin mukillinen teetä. Kaiken tämänhän voit toteuttaa, mutta vain se ihminen jonka kainaloon käpertyä puuttuu. Älkää surko, koko maailma on avoin, mitä vaan voi tapahtua. Keitä kuppi kuuma ja polta kynttilöitä, ole onnellinen siitä mitä sinulla on.
Tänä iltana mietin sitä, mitä kautta löytää se jonka kainaloon saisin käpertyä. Eihän sitä parisuhdetta voi baarista mennä etsimään. Siellä ihmiset ovat jotain aivan muuta, mitä ne oikeasti ovat. Ja monilla naisillahan on taipumus herkästi mennä ihastumaan. Jos itse saan jonkun nukkumaan viereeni, niin melkeinpä voin vannoa että seuraavana päivän tulee helposti mietittyä, mitä elämä kyseisen ihmisen kanssa voisi olla.
Löytääkö sen oikean kadulta? Omalla kohdallani ei. Jos vastaan kävelee ihminen kuka miellyttää ulkonäöllisesti, niin kehtaako sitä mennä koputtamaan olkapäälle ja pyytää vaikka kahville? Olisin ylpeä itsestäni jos kehtaisin. Sillä tavalla näkisit ihmisen oikeita, aitoja, piirteitä.
Entäpä nettideittailu? Jännitystä sillä ainakin saa elämäänsä. Ikinä ei tiedä mitä sieltä löytää. Mutta toisaalta ajattelen että se on suurta uhkapeliä. Mitäs sitten kun vaikka lähdetkin kahvilla jonkun nettideitin kanssa ja todellisuudessa sellaista henkilöä ei olekkaan, mitä netissä on ollut. Itse olen kerran lähtenyt nettideittini kanssa kahville. Hän lupasi hake minut, mutta totesin että parempi jos menen omin neuvoin, joten päätin ottaa rullaluistimet alle. Kun olimme saaneet siinä hetken jutella ja todellisuudessa tutustua, päätin pyytää häneltä kyydin kotiin. Ja niinhän sitä sitten mentiin, ja suinpäin olinkin jo ihastunut. No mutta eihän siitä sitten mitään tullutkaan, karvas tappio vain.
Entäs sitten joku ennestään tuttu? Kerran olen tutun viereen kömpinyt. Olihan se mukavaa päästä jonkun viereen nukkumaan. Mutta oliko sekään oikea ratkaisu, ei tainnut. Tunne kuohuunhan siinä joutui. Kun ennestään jo oltiin tuttuja, oli jotenkin helppo puhua kaikesta ja kaikki tuntui niin luontevalta. Monet kerrat saman ihmisen vieressä on nukuttu, mukavaahan se on jonkun viereen päästä, että ei vain yksin tarvitse nukkua, mutta se tunne kun tiedät että ei tässä ole mitään muuta kuin se että ei tarvi yksin nukkua, se on aika ikävää.
Mikään näistä tavoista ei ole toiminut. Mutta eiköhän se joku, jonka viereen saa iltaisin kömpiä jostain löydy. Älkää kuitenkaan heittäkö kirvestä kaivoon näiden tapojen suhteen, mistä vaan se voi pienikin ponnistaa.
