Seurustelevatko kaverinne, mutta itse kuitenkin tallaat näitä polkuja yhä yksin? Omalla kohdallani olen huomannut että näin on tapahtunut. Ja kaikista eniten vietän aikaa tuon yhden pariskunnan kanssa. Miltä tuntuu katsella heidän arkeaan, kun itse haluaisit vakaan ja tasapainoisen parisuhteen. Tuntuu kuin olisitkärpäsenä katossa katsomassa heidän parisuhdettaan.
Usein pohdin, että miltä tuntuisi viettää yhteisiä iltoja, minä ja hän, yhdessä tämän ystäväpariskunnan kanssa. Tehdä hyvää ruokaa, ehkä pelata jotain. Lähteä vaikka mökille porukalla. Ei voisi olla sen mukavampaa. Pariskunnan miespuolisenkaan ei tarvitsisi aina kuunnella meidän tyttöjen juttuja, saisi puhua toisen miehen kanssa miesten juttuja. Saisivat lähteä rassaamaan autoja tai mennä kaljalle ja me naiset saataisiin olla kotona ja jutella kaikessa rauhassa. Se olisi mukavaa.
Nyt kuitenkin tuntuu että olen vain tiellä. He haluaisivat viettää rauhaisaa perjantai iltaa, mutta eivät kuitenkaa kehtaa sanoa ei jos soitan ja kysyn voiko heille mennä kahville. Kuinka ikävältä se tuntuu kun sitten menet kahvittelemaan ja istutaan sohvalla ja katsotaan telkkaria, toiset vain kyhnäävät. Salaa mielessäni eksyn aina miettimään, kuinka mukava olisi kun pääsisit itsekkin käpertymään jonkun viereen.
